keskiviikko 21. kesäkuuta 2006

Vielä ruusu tälle päivälle

Ehkäpä tämä ruusu on myös kuullut uutisen Sipoon silpomisesta ja asukkaiden pakkoliittämisestä Helsinkiin.
Minusta se kuitenkin näyttää surulliselta ja väsyneeltä.
Mutta onhan sillä jo vaasi-ikääkin.
Tuli meille kesäkuun kolmas ja tähän asti on jaksanut loistaa kukka terhakkana.

Tekis mieli manata !!

Mitä ihmeen demokratiaa on se, että Helsinki päättää ottaa noin vain palan länsi-Sipoota ja valtio-Suomi sanoo että siitä vaan. VOI .. sanonko?? Joko vanha itä-blokki on siirtymässä länteen?? "Helsingissä ei oo tilaa. No otetaan Sipoosta ja Vantaalta pätkät". Ymmärtäköön ken tahtoo. Liitettäköön loputkin ympäröiviin kuntiin samalla demokratiamallilla. Talma Keravalle. Jee!!

Pihan varjosta otettuja

On takapihan leppoisalla tarkkailijalla olkihattu hieman rispaantunut.


Tuolla pitäisi olla satakieli. Laulusta päätellen siis.


Vihainen ruukku ilman kukkia. Siksiköhän.

maanantai 19. kesäkuuta 2006

Ruusupuska rehottaa

Ruusuista ensimmäinen on avautunut. Juhannusruusu.
First of the rose bushes gave the flowers.




.. Ja karhunvatukka puska säestää.
..And the rasberry too.

lauantai 17. kesäkuuta 2006

Hellepäivän Ristiriita



Tässä on eräs helposti havaittava ristiriita. Mikä?

Here is an easy-to-find-conflict. What is it?

torstai 15. kesäkuuta 2006

sunnuntai 11. kesäkuuta 2006

Mukava reissu


Vietettinpä ukkoporukassa mukava viikonloppu mm. golfia pelaten. Saunottiin siipirataslaivassa ja pidettin muutenkin hauskaa alkukesän yössä. Tosin kun eka kerran näki tämän siipiratas"laivan" (kuvassa), niin meinasi karata hörönauru, mutta kun oltiin keskellä pienen järven selkää ja löylyä kiukaalle heitettiin, niin todettiin että se kuitenkin oli se reissun kohokohta. Tuskin toista samanlaista elämystä sillä rintamalla kokee ihan heti. Paikka oli muuten Nokian Siurossa Knuutilan kartanossa. Tosi viihtyisä paikka. Ja golfit tietysti pelattiin River golfissa. Kuvaa olen hiukan käsitellyt, kun en huomannut kysellä julkaisulupia ihmisiltä...
Tässä olemme jo palanneet rantaan, mutta osa istuu vielä saunan lämmössä. :=)

torstai 8. kesäkuuta 2006

Toinen ruusu



Juhannusruusu odottelee vielä hetken aukeamistaan.

A rose is waiting to open its flowers.

sunnuntai 4. kesäkuuta 2006

Yo ruusu

Nykyisin saa kaikenlaisia ruusuja.
In these days You can get all kinds of roses.

perjantai 2. kesäkuuta 2006

Oma omppopuu

Toissapäivänä kerroin naapurin omenapuusta. Tässä on minun suurin, mutta selvästi pienempi kui naapurin. Siis se on tuolla kuvan keskellä takana. Edessä on osa mustaherukkapensaista. Talon "länsisiipi" myös kuvassa.

The day before yesterday I told You about my neighbours appletree. Here is mine. You can find it in the middle of the picture behind the blackcurrant(?) bushes. (Is that a new word again in your language?) There is also the "westwing" of our house.