torstai 28. elokuuta 2008

Uusiokäytössä

Hyvin palvellut fillari on saanut uuden luottamustehtävän puolikuivan
Terijoen Salavan rungon vieressä.

maanantai 18. elokuuta 2008

torstai 14. elokuuta 2008

Pallo lutussa

Laitan tässä tämmösen puolipallokuvan, kun muutakaan en ole kerennyt kuvailemaan. Sitä paitsi lupasin taannoin näitä lisääkin, mutta ei ole ehtinyt kerkeemään.
Toissapäivänä leikattiin toinenkin silmä, joten nyt pitäisi olla valkotasapaino kohallaan nenän kummallakin puolella. ;>)
Ja sitten tuo Piukat Paikat pitää nyt hiukka kiireisenä ja tahti senkun tihenee. Voipi olla, että päivityksiä tulee nyt vähän aikaa harvakseltaan. Siis enemmän harvakseltaan kuin tähän asti.
Sen musikaalin esityspäivät näkee siis Järvenpään teatterin sivuilta. Itse olen ekan kerran roolissa 26.10. ja sitten noin joka toinen kerta. Jokaisessa näytöksessä kyllä jotain sähläämässä kuitenkin.
Mitäs vielä. Ei kai mitään. Käykää kuikuilemassa.

torstai 7. elokuuta 2008

Perhonen


Luulin, että viimein sain perhosen pysymään paikoillaan kuvauksen ajan.
Mutta se olikin jo kuallu.....
Siis siksi.

sunnuntai 3. elokuuta 2008

Utuva 2

Laitan vielä toisen utukuvan parista golfarista, jotka illan usvassa koettaa nähdä pallonsa.
Kuva otettu takapihan reunalta.

lauantai 2. elokuuta 2008