tiistai 31. joulukuuta 2013

Hyvää Uuutta Vuotta 2014 !!


Kuka arvaa mikä laseissa olevan juoman nimi on?
Puhelin antaa vihjettä, sitä juotiin 70-luvulla, 
(muistaakseni se oli hiukan eri näköinen)
ja sitä sai valuutalla.

perjantai 27. joulukuuta 2013

Joulurauhan julistus

Ensimmäistä kertaa eläissäni olin oikein paikanpäällä
kuuntelemassa Joulurauhan julistusta.


Ensin vähän torven soittoa.


Sitten varsinainen julistus.


Ja vielä rummun pärinää ja säkkipillin vinkunaa
linnanneitojen toimesta.
(Tosin kuvassa vasta odotellaan musiikki alkavaksi).

lauantai 14. joulukuuta 2013

Talven taikamaa

Keravalla joulutoreiltiin:


Kuumaa makkaraa halvalla (?)


Ilmaista pyöritystä.


Joulupukkia.


Räiskettä ja rätinää.


Laatikkokauppaa.


Leenan lettua.

keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Joulutohinaa jaa valoja...


..eräässä eteläisen Suomen kylässä...


Ei savua ilman tulta.


Harjakauppias.


Luulis näkyvän.

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Martin markkinoilla

Martin markkinoilla lauantaina 23.11.2013
Kaapelitehtaalla.


Sissepääs...


Hunajamantelin myyntiä….


Kuorolaulelua….


Nukketeatteria….


Myyntiä ja hulinaa...


Vähän zäässiä tuopposen seuraksi...


sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Ensilumi


Keravalla satoi ensilumen 22. - 23.11.2013 välisenä yönä. :D :D
Ei tarvinnut vielä kahlailla, eikä lumitöiden tekoa katella.
Suli pois aika äkkiä, mutta kävi kuitenkin….

maanantai 18. marraskuuta 2013

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Keravan ensimmäinen


Kerava on saanut ensimmäisen valopuunsa 
ohikulkijoiden iltoja piristämään.

(Miksiköhän mun täytyy pitää hiiren korva
alaspainettuna, että pääsen kirjoittamaan tänne.
Muutoin kursori pysyy tuolla otsikkorivillä. 
Tylsää.)

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Maisema vaihtuu


Tästä samasta paikasta on laitettu kuva 
blogiin 7.10. tuolla alempana.
Kesällä ei tuota taloa partsille näy.
Pois ovat lehdet liihotelleet.

tiistai 15. lokakuuta 2013

Varkaus 2

Tässä se toinen osa.
Siis Varkaus 2


Näkymä Pirtinvirran ylittävältä sillalta tonnepäin.


Museo


Taidetta. Ei ole "kolme seppää"


Laituri.


Teoksen nimi on "Mjau".
Kuulemma sirkkelin terän ääni kun se katkasee puun...


Tapit.  Näkymä yli virran Päivölän saareen päin.


Ja kas. Kaupungintaloa taas. ;)

maanantai 14. lokakuuta 2013

Varkaus

Syyskuvia Varkaudesta. Osa 1.

Varkaudessa vietettiin mukava syksyinen viikonloppu 
teatterin merkeissä. Kaksi aivan upeaa esitystä:
"Kekkonen - syntymästä kuolemattomuuteen"
ja
"Tähdet tähdet"
Loistavia roolisuorituksia kummassakin.
Kannatti ehdottomasti käydä.


Relanderinkatua. Poispäin kuvaajasta.


Kaupungintaloa takana,
oikeustaloa edessä.


Puistikkoa Päiviönsaaressa
Pirtinvirran varrella.


Joulukuusi samassa paikassa.


Ortodoksinen kirkko.
Tai siis sen torni.
Ja liikennevalo.


Kauppakatu.
Hiljaista oli Pe ennen viittä.
Ja hiljaisempaa sen jälkeen.


Terassikahvila.


Varkauden teatteri illalla.


Kauppakatu yöllä.
Oho! Auto tulee!


Valaistunut pesusieni.
Eiku Terijoen salava. (?)
Pirtinvirran pientareella.

Laitan vielä toisen setin vaikkette halajaisikaan.